Kyllä, ongelmia on etenkin siinä, miten konttori on auki (kerran viikossa ja vain virka-aikaan).
Olen: yksinkertaisenkin palvelun saamiseksi on varattava aika, jonka saa "valovuosien" päästä.
Tilin avaaminen ulkomaiselle opiskelijalle kestää yli puoli vuotta, liian pitkä aika, kun apuraha pitäsi olla saatavilla nopeammin, ja esim suomen vuokrat pitäisi saada sieltä maksettua.
Käynti pankissa on tuskaa, jos sinne joskus ajan saisi. Palvelut ovat nolla-tasoa.
Tilin avaamiseen vaaditaan virallinen henkilötunnus. Ulkomaan kansalainen ei voi saada/ hakea asununtolainaa.
Kyllä. Jono ajanvarauksen kautta on pitkä, jos asiaa ei pysty hoitamaan muuten kuin netissä
Kyllä. Erityisesti pankkitilin avaamiseen liittyy haasteita sekä Suomessa asuvilla ulkomaan kansalaisilla että monilla yhdistyksillä. Erityisesti ulkomaan kansalaisilla on paljon ongelmia peruspankkipalveluiden saamisessa, esimerkiksi pankkitilien avaamisessa. Tämä koskee sekä EU/ETA-alueelta Suomeen muuttaneita että sen ulkopuolelta tulleita. Pankeilla on vaihtelevasti tietoa saatavilla englanniksi, mikä vaikeuttaa tiedonsaantia palveluista ja hinnoista sekä pankkien vertailua keskenään.
Lisäksi pankkitilin avaaminen kestää liian kauan ja on liian vaikeaa. Tiliä ei pysty useimmissa tapauksissa avaamaan ilman konttorilla paikan päällä käymistä, ja tapaamisaikaa on vaikea saada kohtuullisessa aikataulussa. Tiedämme myös tapauksista, joissa pankit ovat kieltäytyneet avaamasta pankkitiliä, vaikka henkilöllä on ollut kaikki tarvittavat dokumentit tilin avaamiseen. Kunnollista syytä eväämiseen ei ole annettu.
Hankaluudet pankkitilin avaamisessa vaikeuttavat huomattavasti ulkomaisten sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkiksi kansainväliset opiskelijat voivat tarvita pankkitiliä apurahan saamiseen. Kun tilin avaaminen kestää, ja siinä on muita haasteita, opiskelijat eivät pysty maksamaan vuokraa tai muita kuluja. Heidän aikansa menee opintojen sijaan haasteiden kanssa painimiseen.
Pankkitunnuksia käytetään Suomessa laajasti tunnistautumiseen ja palveluihin kirjautumiseen. Ulkomaisilla on vaikeuksia saada tarvitsemiaan palveluja ilman tunnuksia, ja he joutuvat käyttämään aikaansa esimerkiksi palvelupisteillä vierailemiseen. Pankkipalveluiden saamiseen liittyvät haasteet eivät houkuttele kansainvälisiä osaajia muuttamaan tai jäämään Suomeen. Edellä mainittujen ulkomaan kansalaisten kohtaamien ongelmien lisäksi peruspankkipalveluiden saatavuudessa on haasteita myös monilla yhdistyksillä, kuten opiskelijajärjestöillä. Luottamushenkilöiden vuosittainen vaihtuminen on yleistä, ja se muodostaa vuosittaisen, usein kalenterivuoden alkuun sijoittuvan, tarpeen kasvokkaiselle tapaamiselle pankissa tilin hallinnoijan muuttamiseksi. Tapaamisaikoja on kuitenkin vaikea saada, tai niitä pystyy tosiasiallisesti varaamaan ainoastaan maksullisen asiakaspalvelunumeron kautta.
Miten ikäihmiset, jotka eivät omista älypuhelinta tai verkkopankkitunnuksia eivätkä puhelimellaan pääse robotin kysymyksistä eteenpäin saavat varattua pankkiin edes ajan?
Pankin joustamattomuus työttömyydessä, aiheeton kredittilin sulkeminen ja siitä aiheutunut velkaongelma.
ja