ei ole. sähköisten palveluiden opastukseen ei tunnu löytyvän henkilökohtaista apua, vaan neuvotaan katsomaan verkkosivuilta, josta apua ongelmaan ei löydy.
Eivät ole!
Nykyaikana pankit voisivat olla auki myös ns. virka-ajan ulkopuolelle. Saisi helpommin asioitua.
Ei
Käteisen nosto ja talletus pitäisi olla mahdollista pankkien aukioloaikoina kaikissa konttoreissa
Eivät ole. Pankki korottaa kaikkia palvelumaksujaan jatkuvasti, vaikka yhteiskunnassamme on pakko käyttää pankkien palveluja.
Ei.
S-Pankki palvelee todella hyvin, on auki arkipäivisin riittävän ajan. Ei peri ryöstömaksuja, kuten muut pankit. Muiden pankkien palvelut ovat luokattoman huonoja.
Aukioloaikoja tulee laajentaa niin, että työssäkäyvä henkilö pystyy hoitamaan esim iäkkään omaisensa pankkiasioita ilman, että joutuu olemaan kokonaisen päivä poissa töistä. Se, että palvelua on saatavilla ainoastaan ennakkovarauksella, ei riitä.
Eivät ole.