Ei.
Mielestäni konttoreiden aukioloajat pienemmillä paikkakunnilla ovat nykyisin kovin niukat.
Eivät ole. Pankissa pitäisi päästä käymään keskellä päivää kun on töissä tai muuten ei saa asioita hoidettua. Peruspalvelu aikoja ei saa iltapäivällä mutta, kaikkia muita aikoja voi saada myös niille aloille kun ihmiset eivät ole töissä.
Eivät. Mikäli ei voi käyttää sähköisiä palveluita, on aika kasvokkaiseen kuitenkin osattava varata jostakin. Monelle erityistä tukea tarvitsevalle tämä on haastavaa. Ns. virka-aikaan pääseminen palveluihin on myös vaikeaa.
Eivät ole, puhelinpalvelun pitkät jonotusajat, vastausajat viesteihin, kiireellistä asiaa on aika mahdoton saada hoidettua nopeasti.
Eivät tosiaan ole.
EIVÄT OLE!!!
EI, konttoriin pitää varata aika etukäteen. Tässä palattava entiseen käytäntöön.
Ei ole. Myös illalla pitää pystyä asioimaan pankissa eikä vain esim klo 10-12.
ei ole. Palveluaikoja on liian vähän, siellä on jonottamassa ihmisiä. Joillakin paikkakunnilla ei ole enää lainkaan mahdollisuutta asioida konttoreissa.