Ei, konttoreiden aukiolo on muutaman tunnin viikossa ja virka-aikana, kun useimmat ovat töissä.
Ei ole riittävällä tasolla.
Kaiketi normaalikäyttöön mikäli pystyy sähköisesti hoitamaan. En ole asioinut pankissa vuosikausiin, viimeisimmät taisi olla kolikoiden viemisiä pankkiin, nyt sekin on tietysti jäänyt. ehkä niistä voisi tehdä jonkin tilataideteoksen puutarhaan.
Eivät ole.
eivät. aukioloajat ovat ok. mutta saatavuus ja käytettävyys on todella heikkoa
Kyllä tänään on vaikeaa asioida pankkien kanssa. Mutta kuten totesin pakko olla asiakas, että pienenkin yhdistyksen raha-asiat saa hoidettua.
Ei
Sähköinen oma asiointi verkkopankissa onnistuu, mutta vaikka pankin konttori olisi auki, jotain palvelua ei tarjota koko aukioloajan puitteissa. Pienissä asioissa ei tulisi vaatia ajanvarausta.
- Joku päivä viikossa pankit voisivat olla pidempään auki työssäkäyvien asiointia varten.
Ei
Ei todellakaan ole