• Asiakas keskiöön

  • Vain huonoja kokemuksia viimeisen viiden vuoden ajalta

  • Henkikökohtaisa palvelua on vaikea saada ja chat neuvonnasta saa monesti vääriä neuvoja.

  • Asiakas ei ole nykyään keskipisteessä.

  • Pankeista on tullut yhä röyhkeämpiä ihmisten ryötäjiä kohtuuttomilla maksuillaan joihin ei ole suhteellista perustetta. Yhden asiakirjan siirtämisestä ei ole kohtuullista laskuttaa satoja euroja. Pankkien palvelun ja ammattitaidon tasot tuntuvat heittelevän rajusti ja laskusuhdanteisesti. Pilkottu asiakaspalvelu ei ole mitään todellista asiakaspalvelua, vaan keino luoda asiakkaalle kustannuksia.

  • Sähköiset pankkipalvelut on käteviä mutta ne eivät saa syrjäyttää kokonaan henkilökohtaista palvelua pankin konttorissa. Molempia tarvitaan.

  • -

  • Oman asiakaspalvelijan menetys oli kyllä huono juttu. Myös konttoreiden sulkeminen on tuonut oman lisänsä palveluiden huononemiseen

  • Pankin kuuluisi maksaa siitä että saavat säilyttää rahojamme, ei toisinpäin.

  • Henkilökuntaa on liian vähän kun asiakasta ei pystytä pitämään keskiössä ja antamaan hänelle henkilökohtaisista kiireetöntä ja asianmukaista palvelua. Tuntuu että pankitkin haluavat vain hyötyä asiakkaistaan ilman että asiakkaille annetaan kunnon vastinetta.

    • «
    • …
    • 35
    • 36
    • 37
    • 38
    • 39
    • 40
    • 41
    • 42
    • 43
    • 44
    • 45
    • …
    • »