Asiakas on nykyään kuin purkka tukassa. Jos ei saldoa ole ja vähintään 5 numeroista
Maalaisjärjen käyttö sallittu yleensä asiassa kuin asiassa. Peräkylän marjatta on vaikeuksissa jos ei ole henkkareita eikä sukulaisia jotka voisi hoitaa asioita.
Surkeeta ei voi muuta sanoo
oma asiakaspalvelija
Ahneus ja tuloksen teko on ajanut jo vuosia sitten ohi kunnollisen asiakaspalvelun.
Yrityksen tileiltä maksu nettiostoissa (lennot, majoitukset, osallistumismaksut) eivät enää onnistu. Maksettava ensin omalta tililtä ja sitten maksettava firman tililtä takaisin omalle tilille. Ilmeisesti jokin eu-tiukennus syynä, mutta hankalaksi on mennyt.
-
Käteispalvelut tulisi yhä säilyttää.
Asiakas ei tunnu olevan pankeilla keskiössä. Alkaa muistuttaa enemmän viranomaistoimintaa kuin oikeaa asiakaspalvelua, paitsi siinä kohtaa kun myydään sijoituspalvelua, tulee tunne, että pankkitoimihenkilö saa itselleen provikat myymästään sijoituksesta. Varsinaista talousneuvontaa ei pankeista tunnu saavan lainkaan, vaikka se tuntuisi sopivan aika luonnollisesti pankin palveluvalikoimaan
Pankeille asiakas tuntuu olevan vain se, joka "tuo hiekkaa lattialle". Eikä enää sekään, koska henkilökohtaisen palvelun saanti on tehty kohtuuttoman vaikeaksi.