Konttoreita takaisin
Käteisen käyttöä tulee lisätä. Liika digitalisoituminen on aina riski. Paperirahaa ei tunne käyttökatkoja.
Henkilökohtaista pankkipalvelua on lisättävä. Sähköiset palvelut eivät valitettavasti aina toimi. Kassalta käteisen saanti on todella tärkeää. Palvelumaksut käteisen nostamisesta on mielestäni törkeää. Palvelumaksut tilin käyttämisestä ovat liian isoja. Nämä vaikuttavat myös yrittäjien palvelumaksuihin mm. pankkikorttien käytöstä pankit veloittavat aivan liikaa pienyrittäjän kannalta katsottuna.
Lisätä integroidut ratkaisut kirjanpito-ohjelmiin sekä tositteisiin.
Bättre service o öppettider
Kyllä pitää lisätä. Meillä on kuitenkin vielä sukupolvi, kuka ei osaa, eikä ymmärrä digi käytöstään mitään.
Ovat hekin kuitenkin asiakaita.
Ei pääse edes pankki normaalisti tiskille, pitää vara aina aika. Se ei todella ole palvelu, kun kaikki ei asuu kaupungeissa.
Voisiko ajatella liikkuvia konttoreita, missä saa hoitaa eripankkien palveluita, on varmaan edullisempi, kun pitää konttoreita pikku paikkakunnilla.
Konttoreissa asiointi nykyään hankalaa kun konttorit ovat niin rajoitetusti auki. Edelleenkin hyvin moni, varsinkin vanhempi ihminen, asioi pelkästään konttoreissa käyttäessään pankkipalveluita.
Fyysisiä peruspankkipalveluita tulee lisätä, lisää lähipalvelua paikalliskonttoreihin. Aukioloajat palautettava ennalleen. Tavallisten ihmisten elämää on jo tarpeeksi hankaloitettu kaikella, johon liittyy digi. Herätkää jo tajuamaan, että on ihmisiä, jotka eivät halua edes siirtyä digiin.
Konttoreihin lisää aikoja tai mahdollisuus hoitaa kaikkia pankki asioita netissä/ etäkontaktilla.
Henkilökohtaisen asioinnin palveluja pitäisi lisätä, varsinkin paikkoihin, joista niitä on viime vuosina poistettu. Käteisen käyttö pitää mahdollistaa kaikissa paikoissa, joissa raha liikkuu sähköisestikin.