Käteisen saatavuutta ja asiakaspalvelun (ei digitaalisen) ajanvarauksetonta palvelua tulisi lisätä määrällisesti ja laadullisesti sekä lisää aukioloaikoja (niitä on supistettu liikaa viimeaikoina)
käteisen käyttöä tulisi lisätä.
Yrityksen perustamisen hankalin ja aikaavievin vaihe on pankkiasioiden kuntoon saaminen. Aloittavan yrityksen on lähes mahdotonta saada avattu pankkitiliä. En osannut lainkaan tällaiseen esihistorialliseen rumbaan varautua.
Pankkikonttoreita lisää, liian paljon on konttoreita ja palveluita karsittu, mutta hinnat vain nousevat.
Sähköistä tunnistautumista ei tulisi pakottaa pankkipalveluissa. Kaikilla ei ole henkilötunnusta tai he eivät halua identifioitua heille annetuksi henkilöksi, koska eivät ole se henkilö, joten on absurdia, etteivät pankit voi palvella ihmistä.
Käteinen tulisi olla nostettavissa aina.
Henkilökohtaista asiakaspalvelua face-face tulee lisätä eikä vähentää. Pankkitoimihenkilöitä ja pankkitoimipaikkoja tulee lisätä eikä vähentää. Pienempiä paikallispankkeja tulee perustaa isojen monopolien sijaan. Käteisen pitää säilyä maksuvälineenä myös jatkossa.
Tavoitettavaa Asiakaspalvelua
Henkilökohtaisia kassapalveluja tarvitaan.
Täytyy olla mahdollisuus hoitaa kaikki asiat ilman sähköisiä palveluja
Palveluita tulisi lisätä. Kaikkia asioita ei edes voi hoitaa netin välityksellä. On kohtuutonta, että pitää matkustaa isoon kaupunkiin, jotta saa palvelua, koska oman kylän piste on lakkautettu.