• Peruspalveluiden tulisi luistaa joustavasti. Paljon kirjautumis- ja tunnistusongelmia päivänselvissä tilanteissa. Jäärkevällä puhelulla asiat voisi hoitaa parissa minuutissa. Nyt aikaa menee jopa 1 - 2 tuntia sekä asiakkaalta että pankin virkailijalta. Edes vuodenlopun tilitietoja ei pankista saa tilinpäätöstä varten.

  • Käteisen käyttöä ja käytön hyväksymistä tulee lisätä eikä vähentää. Kaupat ja yleiset palvelupisteet pitää velvoittaa vastaanottamaan käteistä.

  • .

  • Ei mistään luovuta, varsinkaan käteisestä!

  • Pitää siirtyä normaaliin pankkipalveluun, eli voi asioida henkilökohtaisesti pankkikonttorissa ihmisen kanssa.

  • Asiakaspalveluun panostettava

  • Halukkaille pitäisi olla mahdollisuus myös pankin konttorissa asioimiseen. Lisäksi on melko huolestuttavaa, miten iso osa palveluista on kiinni pankkitunnuksista sekä netin toimivuudesta. Myös käteisen käytölle on tullut rajoituksia, mikä ei ole hyvä asia.

  • Peruspalvelut yleensä riittänevät, mutta tottakai pitää huomioida koko asiakaskunta erilaisine tarpeineen. On kohtuutonta joutua odottamaan henkilökohtaista vastaanottoaikaa viikkoja kun pankkiasioista puhutaan. Ne asiat kun eivät aina voi odottaa.

  • Ehdottomasti taattava käteisen saatavuus helposti myös pankin sisältä, niin yksityisille kuin yrityksille. Lisäksi vaivaton asiointi tarvittaessa konttorissa mahdollistettava. Ei voi olettaa, että kaikilla on käytössä älypuhelimet saatika halu käyttää sähköisiä palveluita.

  • Kassapalveluita ja henkilökohtaista palvelua ilman ajanvarausta lisätä.

    • «
    • …
    • 43
    • 44
    • 45
    • 46
    • 47
    • 48
    • 49
    • 50
    • 51
    • 52
    • 53
    • …
    • »