Hinnat kohoavat koko ajan vaikka palvelut huononevat. Jonotusajat yhtenä pankkipäivänä liian pitkät, Tarvetta useampaan palvelupäivään todellakin on. Pankit auki joka päivä, niin kuin ennekin, voivathan virkailuja tehdä omia töitään, jos kaikille ei löydy kokoa ajan palveltavia asiakkaita.
ottakaa huomioon vanhat ja liikuntarajoitteiset ihmiset ja sopeuttakaa palvelut , että hekin saavat palvelua
Peruspankkipalvelut näyttää hävinneen tai muuttuneen minimaaliseen muotoon.
Jonnekin bittimaailmaan, mikä on joillekin ihmisille hyvä ja nykyaikainen käytäntö, mutta ei saavutettavissa kaikille.
Edunvalvonnan piirissä olevien vammaisten sähköisten palvelujen käyttö ei ole mahdollista.
Byrokratia ja lomakkeitten täyttämisestä on tullut asiakasta tärkeämpää.
Asiakas unohtunut! Pankkien toiminta pirstoutunut erilaisiksi yrityksiksi pankkikonsernin sisällä.
Ei ole pankkeja ilman asiakkaita, ja peruspankkitoimintaa,. nykyisin keskiössä voiton tavoittelu aina vaan vaatimuksena tullut suuremmaksi. EU: myötä pankkitoiminta muuttui täysin. Puolisoiden yhteisten tilien käyttö. Puolison nimissä perheen vakiintunut raha-asioiden hoito hankaloituu tietyissä tilanteissa.
Yrittäjinä olemme olleet OP-pankin asiakkaina jo yli 40 vuotta. Tästä huolimatta pankki hylkää pitkän asiakassuhteen perusteettomasti ja selittämättä. Ainoastaan kokonaisarvion perusteella, joka kuitenkin vahvasti vihjaa todisteettomaan rahanpesuepäilyyn.
pankit aukti edes joka päivä johonkin aikaan...joka puolella suomea
Tuli aika ikävä fiilis kun talletin myymästäni autosta saadut rahat. Kovasti tentattiin mistä on raha tullut. Summa oli alle 7000. Tämä rahanpesuselitys liittyy mielestäni enemmänkin pankkimaailmaan ja korkea-arvoisempiin virkamiehiin kuin suomalaiseen pienipalkkaiseen työntekijään.
Palveluja vähennetään jatkuvasti.