Ennen oli tosiaan pankkiasiat paremmin. Kannatti pitää joka kaupunginosasa konttoreita ja ihmisiä töissä. Nyt pankit tuottavat voittoa, mutta asiakkaan pitkäaikaiset, pankin aikoinaan suosittamat säästöt tuottavat vuodessa esim. 1000 euroa tappiota. Kummastuttaa ja harmittaa!
Palvelu laskenut koko ajan, ei lisää digiä.
Käteisellä ei voi maksaa konttorissa laskuja. Kyllä pitäisi.
Käsite palvelu on nykyään aivan vierasta pankeille.
Joka asiassa suurta rahastamisen makua, tuntuu että enemmän veloitetaan kuin kustannusvastaavuus vaikka päälle laskisi vielä kohtuullisen voitonkin.
Asiakas ei tunnu olevan pankeilla keskiössä. Alkaa muistuttaa enemmän viranomaistoimintaa kuin oikeaa asiakaspalvelua, paitsi siinä kohtaa kun myydään sijoituspalvelua, tulee tunne, että pankkitoimihenkilö saa itselleen provikat myymästään sijoituksesta. Varsinaista talousneuvontaa ei pankeista tunnu saavan lainkaan, vaikka se tuntuisi sopivan aika luonnollisesti pankin palveluvalikoimaan.
Termillä palvelu on merkitystä - se ei ole kontrollia, rahanriistoa eikä rikollista toimintaa.
Pienistäkin talletuksista urkintaa mistä raha tuli
ei
Koko ajan kaikkea heikennetään.