Kyselyn pakolliset kysymykset on merkitty (*) tähtimerkillä.
Pienessä yksikössä jokainen lapsi on on yksilö, joka huomioidaan. Suuremmassa yksikössä vaarana on unohtua.
kunhan yksikkö on toimiva niin lasten kuin työntekijöiden kannalta.
Ammattitaitoisen henkilökunnan avulla onnistuu myös suuremmissa yksiköissä tasapuolinen lasten huomioiminen. Mutta se edellyttää henkilökunnan sitoutumista työhön, johon he ovat itsensä kouluttaneet. Mielestäni jokaisessa yläkoulussa tulisi olla myös joka päivä läsnä nuoristyön edustaja. Vaikkapa puolipäiväisesti, lasten on vaikea avautua opettajille/opoille/kuraattorille. Nuorta ymmärtävä aikuinen vaikka vain yksi nuorisotyöntekijä tekee suuressakin yksikössä paljon. Vaikka opettaja olisi kuinka kiva ja ymmärtäväinen niin hän on silti opettaja.
YKSIKÖN koolla ei väliä, kunhan homma toimii. Sen sijaan kiinnittäisin huomion yksikön ryhmäkokoihin.
Isoihin kouluihin lapsi katoaa. Pienissä yksiköissä on kotoisaa.
Pieni koulu on turvallisen tuntuinen pienille ihmisille. Isoon kouluun ehtii isompanakin.
Lapset saavat enemmän huomiota kuin isommassa yksikössä. Jokainen laosi keretään huomioida yksilönä eikä ujoimmatkaan jää huomiotta.
Lapset saavat yksilöllisempään opetusta ja pieni yhteisö luo turvallisuutta
Pienessä yksikössä kuvittelisin oppilaiden viihtyvän paremmin, asiat tulee huomioiduksi ja olo ja opiskelu on kaikin puolin mukavampaa ja yksilöidympää.
turvallisempi pieni yksikkö lapselle. Jos arka lapsi, voi olla koulun käynti pelottavaa isossa koulussa.
Takajärvelle tarvittaisiin alakoulu lähelle, ilman koulukuljetuksia.
Mielestäni takajärvellä tulisi olla koulu jottei paikka kuihtuisi kokonaan. Ja lähialueen lapsilla mahdollisuus kohtuulliseen koulumatkaan.
Kun puhutaan alakoulusta tulisi sen todellisuudessa olla samassa yksikössä 1-6 luokkaan asti eikä enää 5 luokan jälkeen siirtymisiä isoon kouluun. Mielestäni paras vaihtoehto olisi, Karihaara 1-9, kaupunki 1-6, syväkangas 1-9, hepola 1-6, kivikko 1-9.
Kolme yhteiskoulua 1-9lk hepola, syväkangas, karihaaraKolme alakoulua 1-6lk takajärvi,kivikko,keskusta.
Tai
Kolme yhteiskoulua 1-9lk syväkangas, karihaara, keskustaKolme alakoulua 1-6lk hepola, takajärvi, kivikko
Ykkösmalli on selkeä, tukee koko kaupungin kehittymistä ja asuttamista.
Pieniä kouluja ei saisi unohtaa. Eikä "kuolettaa" asuinalueita sullä, että kouluja ja päiväkoteja alueella suljetaan. Takajärvi tarvitsee toimivan koulun, alueella on paljon lapsia ja näin ollen koulu kuljetua vähenee-maksaahan se sekin.
Alakoululaisille turvallinen koulutie lähikoululle. Kävellen/pyöräillen kulkeminen kouluun on joillekin lapsille ainut hetki milloin ulkoillaan tai urheillaan, koulun liikuntatuntien/välituntien lisäksi.
Pieniä yksiköitä tarvitaan
Takajärvelle tarvitaan oma alakoulu.
takajärvelle tarvitaan koulu, että lasten ei tarvitsisi lähteä kauas kouluun. Hepola liian kaukana.
Pienemmät ryhmäkoot, tutut hoitajat.
Lapsilähtöinen. Tilat ja lapsikoot huomioonotettava.
Laitosmaisuuteen ei pitäisi pyrkiä lainkaan. Se että jo 3-vuotiaana lähdetään siitä, että jokapaikkaan jonotetaan..niin ruokailuun kuin muuhunkin toimintaan, pitäisi lopettaa kokonaan. Jos Kemi olisi niin edistyksellinen ja varakas olisin aikoinaan laittanut lapseni Steinerkouluun. Koulussa/päiväkodissa missä huomioidaan lapsen yksilöllisyys ja sekä ravitsemuksen arvo. Nykyiset syväjäädytetyt mössöt eivät ole hyväksi. Ehdottomasti pysyvä henkilökunta. Pienryhmissä toimiminen ehdottomasti sekä riittäväsi jakotiloja toteutukseen.
Tilat määritelty oikein lapsiryhmää kohden.
Inhimillinen sen olla pitää. Ja oikeasti hyvät ja sitoutuneet työntekijät. Miehiä lisää.
Lapsilähtöinen ehdottomasti. Ryhmä koot pienemmät, jakotiloja runsaasti. Ei mikään 200 lapsen päiväkoti,mielummin tilat n.100. Pienehkö ja kotoisa.
Osaava henkilökunta, tutut ja turvalliset hoitajat. Terveet päiväkodit/hyvä riittävä sisäilma. Tilat eivät saa olla liian ahtaita eli ryhmäkoot pietettävä pieninä.
Pienet ryhmäkoot, tuttuja hoitajia.
Pienemmät ryhmäkoot. Tilojen on ehdottomasti vastattava yhtäaikaa paikallaolevien lasten lukumäärää. Pienryhmätoiminta iso plussa, mutta siihen täytyy olla myös kunnolliset tilat. Talojen terveys tarkistettava perusteellisesti.
pitää olla mahdollisuus valita perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Pienemmät ryhmät hoitopaikkoihin. Päiväkoteihin omat keittiöt. Ruoka ei ole laadukasta, jos se kuljetetaan valmiina muualta ja joudutaan moneen kertaan lämmittämään.
Sellainen, jossa ei kiusata ja ollaan kavereita.
Luokkakoot kohtuulliset.
Kohtuulliset luokkakoot, esim 15 opillaan malli. Koulunkäynninohjaaja/lähihoitaja määriä olisi lisättävä kouluissa. Nuorisotyöntekijä yläkouluun. Omat keittiöt käyttöön (halvempaa ;) ) Karkki/limukka-automaatit pois ja tilalle "salatti-baari" välipalan tarpeeseen.
Tilat määritelty oikein lapsien lukumäärään. Kiusaamiset otetaan vakavasti heti. Vielä voidaan myös kilpailla koulujen väliset ottelut ja tehdä yhteistyötä toisten koulujen kanssa.
Joustava, lähellä, vanhempien tukema ( vanhemmatkin tuntee omakseen). Tärkeissä asioissa laadukas. Sitoutunut henkilökunta.
Pieniä alakouluja ei saisi unohtaa. Toimiva ja nykyaikainen. Ei isoja luokkia. Jokaiseen luokkaan opettaja+avustaja.
Oppimaan opettava. Lapset hakevat itsetietoa netistä/kirjallisuudesta. Jokaisen yksilöllisyyden huomioiva. Luokaton.
.
Kohtuulliset luokkakoot ~15oppilasta. Kiusaamisen ennaltaehkäisy ja tiukka puuttuminen tärkeää. Jokaiseen luokkaan avustaja.
Sellainen, jossa otetaan myös yksilöllisyys huomioon. Ei kiusata eikä kohdella lasta vanhempien varallisuuden ja aseman mukaan.
Muistakaa..ne on ne meidän lapset siellä päiväkodissa ja kouluissa..Mikä se on kultaa kalliimpaa jos ei oma lapsi?
Päättäjät älkää katsoko pelkkiä suhdelukuja papereista, vaan olkaa AIDOSTI kiinnostuneita ja käykää paikanpäällä kohteissa ja tutustukaa arkeen taloissa ja ryhmissä. Unohtakaa paperilla oleva tieto siksi aikaa ja kuunnelkaa henkilökuntaa ja lapsia. Ajatelkaa itse työskentelevänne kyseisessä paikassa ja miettikää parannuksia niin. Ei pelkillä suhdeluvuilla!
Nopeasti nyt toimeksi.
Unohtakaa suhdeluvut! Kuunnelkaa työntekijöitä ka lapsia, niitä jotka siellä arjessa oikeasti ovat. Ja muistakaa, että ne on meidän rakkaat lapset jotka siellä päiväkodeissa ja kouluissa ovat.
Lapset ovat tulevaisuus!
Käykää päättäjät paikan päällä arjessa katsomassa tiloja ja lapsia. Unohtakaa numerot paperilla hetkeksi - suurempi painoarvo henkilökunnalle, lapsille perheineen ja heidän kokemuksilleen tilanteesta.
Kun nyt säästetään lapsista, joudutaan maksamaan myöhemmin.
-
Kuunnelkaa henkilökuntaa ja olkaa aidosti kiinnostuneita milaista on arki päivähoidossa.
Jos biolaitos tulee, menee tarpeet uusiksi. Ennen selvitystä ja päätöksiä tulisi odottaa päätös laitoksesta.