Osassa asioita vaan pitää uskoa tarkasti koulutettuihin ammattilaisiin. Avoimuus ei sovi joka asiaan. Kaikkia ei voi miellyttää, vaikka se kuinka kivaa olisikin. Ei kokeilu sovi joka asiaan, vai haluaisiko joku ihan oikeasti olla koekaniini asiassa kuin asiassa. Vähemmistöjen vaatimukset saattavat polkea enemmistön oikeuksia raakasti. Kansallisesti saatamme olla enemmän oikeasti kuin joku väittää asian kansainvälisesti olevan.

Pääpiirteet on mainittu ja hieman enemmänkin. Ei liikaa selittelyä, jätetään tilaa avoimille ajatuksille.

Varautumis-, valmius-, kriisijohtaminen ja turvallisuuden käsittely mukaan.

Maailman paras hallinto on kansalaista varten. Ihmislähtöisyys ei mielestäni näy periaatteissa riittävästi. Vain muutosjoustava ja -kyvykäs hallinto pystyy jatkuvasti olemaan paras mahdollinen kansalaisilleen.

Voi olla, että vika on nyt katsojan silmissä, mutta mainituista periaatteista kokonaisuutena huokuu sellainen ajatusmaailma joka ei vielä ole Johtanut mihinkään hyvään.

Osittein kyllä. Talouden ja toiminnan huomioiminen puuttuu. Kaikkien päätösten ja toiminnan taustalla on raha joten sitä ei voi sivuuttaa.

Moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat hieno asia ja ne tulee saada huomioiduksi julkisessa hallinnossa ja osaksi toimintakulttuuria yhä paremmin. Niiden suhteen minua jäi arveluttamaan kuitenkin se, mikä on lopulta yksilön arvo Suomessa ja Suomen julkiselle hallinnolle? Strategian tulee toki olla suurpiirteinen, mutta yksilöllisyyttä ei mainita vaalittavaksi tai tärkeäksi seikaksi. Pitäisikö se nostaa tässä kohdassa esiin? Moninaisuus ja yhdenvertaisuus syntyvät usein kohdassa mainituista ihmisryhmistä, mutta lopulta jokainen meistä on yksilöllinen. Etenkin julkisen hallinnon tuottamissa palveluissa olisi mielestäni erityisen huomion paikka, että asiakkaat ovat aina yksilöitä ja jokainen heistä tulisi kohdata yksilöllisesti. Yksilöllinen kohtaaminen ei poistaisi yhdenvertaisuuden velvoitetta, mutta syventäisi kansan kokemaa luottamuksen tunnetta entisestään. Yksikin hylätyksi tai eriarvoiseksi itsensä tunteva kansalainen on liikaa.

Luottamuksen rakentamiseen voisi pohtia nostettavaksi sivulauseeksi omalla esimerkillä johtamisen ja toimimisen. Julkinen hallinto on sen näköinen kansalle, kuin se toimii. Mikäli toiminta on esimerkillistä, strategian mukaista, suoraselkäistä, nuhteetonta ja vastuunsa kantavaa, kokee myös kansa olevansa hyvien johtajien käsissä. Esimerkillisyys on viime vuosina kärsinyt paljon ihan yksittäistapauksista alkaen, kun jonkun tahon tai yksilön epäesimerkillistä toimintaa on koettu, eikä siihen ole joko puututtu, tai sitten asia saatetaan ohittaa mahdollisimman pienin toimin. Joskus voi jopa olla niin, että epäesimerkillinen tai epäeettinen toiminta ovat lain ulottumattomissa, jolloin kansa voi kokea tulleensa petetyksi.

Etiikka onkin lopulta viimeinen mieleen tuleva seikka, jonka voisi sanana nostaa johonkin strategian kohtaan. Strategian kohdat vaikuttavat nojaavan ilman mainintaakin eettiseen toimintaan, mutta strategian arvo nousisi vielä hieman, mikäli erikseen todettaisiin, että julkisen hallinnon toiminnassa noudatetaan hyvää ja tunnustettua etiikkaa. Etiikka vaatii myös valvontaa ja keinoja puuttuva väärinkäytöksiin. Muussa tapauksessa paitsi luottamus, myös moraali, voi kärsiä. Epäeettisten toimijoiden suhteen tulisi olla riittävät keinot paitsi toimintatapojen muuttamiseksi tai lopettamiseksi, myös mahdollisen menetetyn yhteisen hyödyn takaisin saamiseksi.

X

Kokonaisuus on lopulta aika yleisluontoinen ja esitetyt periaatteet itsestäänselvyyksiä. Jos julkista hallintoa todella halutaan muuttaa vastaamaan tulevia aikoja, olisi mentävä paljon enemmän konkretiaan. Miten purat valtioneuvoston siiloja, miten järjestät aluehallinnon ja kuntatason, miten yksinkertaistat hallintoa ml. jatkuvasti kasvavaa ja työntekoa hidastavaa tietoteknologiaa?

Periaatteet ovat hyvä mutta niitä tulee vielä konkretisoida.