Tunneosaaminen tärkeäksi sosiaali-hoito- ja opetusalan koulutuksessa.

Lapsen yksilöllisten voimavarojen ja tuen tarpeen arvioiminen ja huomioiminen päivähoidosta läpi peruskoulun. Liian usein perheen ongelmista nousevat tunnehäiriöt ja toisaalta neuropsykiatriset häiriöt jäävät tunnistamatta ajoissa.

Pääkaupunkiseudulla pitäisi olla riittävästi laadukkaita päiväkoteja, mihin lapset voisi jättää ilman huolta. Tällä hetkellä kaupunki voi tarjota hoitopaikkaa kaukaakin ja perheiden arjesta ja jaksamisesta tingitään. Kuka jaksaa olla hyvä vanhempi, pitkän työpäivän jälkeen, jos päivittäin matkustamiseen kuluu perheen yhteinen aika. Myös päiväkotien heikot resurssit ovat pienten kansalaisten hyvästä kasvualustasta pois. Tällä hetkellä monessa päiväkodissa lähihoitaja on hoitaa lastentarhan opettajan työnkuvaa. Liian isot saappaat ja pienistä kansalaisista tulee tulevaisuuden kompastelijoita.

Kouluterveydenhuollon/neuvoloihin enemmän tietoa, taitoa - koulutusta! Ja resursseja puuttua

Päiväkoteihin, kouluihin, neuvoloihin riittävästi henkilökuntaa. Varhainen puuttuminen sanoista teoiksi. Lastensuojelun resurssit riittäviksi.

Kouluihin palkattava psykiatrian puolen ammattilainen jolla ehdottomasti oltava myös tietoa nepsy puolen kirjoon. Jos nepsy puoli unohdetaan tänä aikana jolloin adhd/add/asperger henkilöitä tunnistetaan yhä paremmin niin tulevaisuudessa yhä useampi nuori syrjäytyy ja heidän oikea potentiaali jää varjoihin. Monen ahdistuksen, masennuksen, syömishäiriön jne. takana kun voi olla nepsyä. Aikainen puuttuminen ja hoitoon pääsy on ehdoton -siinä tämä yhteiskunta on epäonnistunut pahasti.

Hyvän lapsuuden rakenteet, siihen kuuluen raha, vanhempien jaksaminen, palvelut. Itsetuntemuksen, tunnetaitojen opettaminen.

Kaikilla tahoilla, jotka lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelevät, tulisi olla riittävä osaaminen ja asiantuntemus tunnistaa ja ohjata oikean avun piiriin ne, jotka palveluita tarvitsevat. Esimerkiksi jo neuvolassa pitäisi osata nykyistä paremmin tunnistaa ne perheet, joiden lapset ovat esimerkiksi kaltoinkohtelun riskiryhmässä. Samoin, varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja harrastustoiminnassakin pitäisi olla osaamista tunnistaa apua tarvitsevat lapset. Yhteiskunnallisesti olisi huolehdittava, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus esimerkiksi mielekkääseen harrastamiseen ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita pitäisi olla saatavilla paljon nykyistä enemmän kaiken ikäisille.

Näihin kysymyksiin on vaikea vastata muutoin kuin valitsemalla erittäin tärkeä -vaihtoehdon. Kysymys ei ole tietenkään siitä, että lapset olisivat jotenkin muuttuneet hauraammiksi. Mielenterveysongelmia on ollut ennenkin, eroa on lähinnä siinä, onko sellaita ympäristöä, (perhe-, koulu- kaveri- ja myöhemmin työ-)yhteisöä, jossa ihminen selviytyy ongelmistaan huolimatta tai joka parhaassa tapauksessa ehkäisee ongelmien puhkeamisen.

Tärkeimpoänä toimenpiteenä pidän sitä, että varhaiskasvatuksesta, perhetyöstä, lastensuojelusta ja koulusta alkaen saatavilla on oikeasti tukipalveluja ja niihin pääse on nopeaa ja matalan kynnyksen takana.

Perheneuvolapalvelut ovat loistavia ja toimivia, niihin tarvitaan kuitenkin lisää resursseja, jotta asiakkaat saavat ajan nopeammin ja jotta työskentelystä saadaan oikeasti ennaltaehkäisevää. Myös varhaiskasvatukseen ja kouluihin tarvitaan lisää psykologeja.