Luottamus syntyy vuorovaikutuksesta, asenteesta ja yhteistysötä. Luottamus on myös yhteinen tavoitetila. Luottamukseen kuuluu erilaisuuden hyväksyminen, mutta samaan suuntaan kulkeminen.

Hyvä periaate tämäkin, vaikkei myöskään toteudu vielä käytännössä. Avainsana on mielestäni proaktiivisuus, joka luo perustan empaattiselle hallinnolle vaikka päätökset eivät olisikaan asiakkaan näkökulmasta mieleisiä. Proaktiviinen toiminta vähentää tai jopa poistaa asiakkaiden tarpeen asioida viranomaisten kanssa.

Lähtökohtainen epäluottamus esim. valtion ja kuntien kesken pitäisi pystyä purkamaan. Lähtökohtaista epäluottamusta myös poliitikkojen ja virkamiesten kesken, miten rooleja pystyttäisiin vielä paremmin avaamaan ja noudattamaan ?

Asiakaspalautteen kerääminen valtion- ja kunnan palveluista olisi tärkeää luottamuksen kannalta. Laadunhallintaa tulisi eri sektoreilla kehittää muutenkin kuin vain virallisten CAF ym arviointistandardien kautta.

Jatkuvuus ja vakaus toisivat luottamusta, mutta asioita hoidetaan tänään näin ja huomenna toisinpäin. Toimintatavat riippuvat henkilöistä, jotka ovat kulloinkin osallisina. Tuntuu, että ollaan menossa takaisin 70-luvulle. Proaktiivisesti toimiminen on miltei mahdotonta, kun muutos ehtii sotkea ennakointia ja ihmisten osaaminen jää muutoksen jalkoihin.
En ymmärrä mitä 'Empaattinen hallinto vaalii luottamukseen liittyvää sosiaalista pääomaa' tarkoittaa. Tuollaisia lauseita ei pitäisi kirjata, koska ne ei tarkoita mitään. Kuullostaa, että hyvä tyypppi tuo empaattinen hallinto, mutta sen tekemisistä ei sitten saakaan mitään tolkkua. Myös proaktiivisyys ym. termit pitäisi sanoa suomen kielellä siten, että ne ymmärtää kuka tahansa. Jos asiaa ei osaa esittää kansantajuisesti, ei ole sitä itsekään ymmärtänyt.

Valtionhallinto ei toimi "luovasti" vaan toteuttaa lakisääteisiä tehtäviään voimassa olevien määräysten mukaisesti.

Pitää jatkuvasti tarkastella omaa toimintaa että voidaan sulkea pois epäkohdat

Pelkkä proaktiivinen toiminta ei takaa luottamusta. Luottamus rakentuu toimien perustuessa rehelliseen ja hyväksyttyyn toimintaan. Luottamuksen menettäminen tapahtuu nopeasti ja helposti, jos toimitaan yleisesti ottaen epärehellisesti tai oman edun tavoittelemiseksi.

Luottamus edellyttää byrokratiaa, ja sitä että hallinto noudattaa säädöksiä, ja myös sisäinen seuranta ja valvonta toimii, ja siihenkin on varattu resursseja (vrt. Valtion hankintakeskus-case, Kulmunin koulutushankinnat) - proaktiivisuus edellyttää selkeitä prosesseja ja roolituksia. Yksittäiset, näkyvät tapaukset vetävät kerralla mattoa pois kansalaisten luottamukselta, ja vaikuttaa julkishallintoon kokonaisvaltaisesti. Luottamuksen uudelleen rakentaminen on hidasta.

Kliseisesti luottamuksen voi menettää nopeasti, mutta sen ansaitseminen uudelleen kestää pitkään. Pääjohtajilla on mielestäni suuri merkitys tässä.